single-image

ANNA KOO.

Moikka kaikki ihanat ruudun toisella puolen ja tervetuloa ANNAKOO -blogin pariin <3

Täällä kirjoittelee 24-vuotias elämään rakastunut tyttö Helsingistä. Tämä on elämäni ensimmäisen blogin ihka ensimmäinen postaus, joten alkuun kerron teille hieman itsestäni.

 



 

Mä olen alun perin kotoisin Itä-Suomesta ja olen asunut siellä lähes koko ikäni. Muutin Helsinkiin vasta viime vuoden syksyllä, mutta onnekseni en ole joutunut katumaan hetkeäkään. Rakastan tätä kaupunkia ja en malta odottaa, että pääsen nauttimaan tänä vuonna vielä keväisestä ja kesäisestä Helsingistä! Ihanaa; kevät onkin kohta jo täällä!
Mulle tärkeitä asioita ovat hyvinvointi, liikunta, ravinto, onnellisuus, rakkaus ja elämästä nauttiminen. Kuulostaa melko kliseiseltä, mutta mä olen viime aikoina alkanut pohtia paljon elämän laatua ja henkistä hyvinvointia.

Mulle on tullut todella kova tarve löytää tasapaino elämääni ja olen pitkälti sitä mieltä, että onnellisuus on asia johon me voidaan hyvin paljon vaikuttaa omalla asenteellamme. Näihin asioihin liittyvästä ajatuksenjuoksustani pääsette varmasti lukemaan myöhemmin lisää.

 

Henkisen hyvinvoinnin lisäksi ykkös juttuihini kuuluu fyysinen hyvinvointi, jossa ruokavalio, lepo ja liikunta ovat avainasemassa. Olen koko ikäni harrastanut aktiivisesti tanssia, mutta vuorotyön myötä harrastukseni vaihtui pikkuhiljaa ryhmäliikuntaan ja myöhemmin kuntosaliharrastukseen. Tykkään myös tehdä erilaisia lajikokeiluja ja mua voi silloin tällöin tavata ratsailla hevosen selässä tai lyöntejä hiomassa golfkentällä 😉

Ammatiltani olen sairaanhoitaja ja teen intohimolla hoitajan työtäni lasten parissa. Mä rakastan lapsia ja lasten kanssa työskentely onkin aina ollut mulle itsestäänselvä valinta. Koska työni on kuitenkin henkisesti melko raskasta, sekä valitettavasti koen työssäni paljon ikäviä asioita kuten menetyksiä ja surua; haluan pitää blogini ilon ja positiivisuuden blogina.

Teen satunnaisesti myös mallin töitä, promootioita ja juontokeikkoja.

 

 

Tämä blogi on paikka, jossa kirjoittelen niistä kivoista ja ihanista asioista kuten treenistä, ravinnosta, hyvinvoinnista ja itsensä kehittämisestä. Olisi ihanaa, jos jakaisitte myös toiveita ja ajatuksia postausten suhteen! Toivon että saat blogistani myös pieniä vinkkejä omaan onnelliseen arkeesi!

Olet lämpimästi tervetullut seuraamaan elämääni hieman lähempää tänne blogini puolelle <3

Rakkaudella:

 

-ANNAKOO

 

Löydät minut myös:

ig: anna.korhonen

snapchat: anna.korhonen

facebook: ANNAKOO.BLOGI

6 Comments
  1. Heidi Marika 8 vuotta ago
    Reply

    Ihanaa Anna Oot kyllä positiivisen energian lähettiläs! Pistää hymyn naamalle

    • Anna Korhonen 8 vuotta ago
      Reply

      Kiitos ihana Heidi <3 Positiivisella energialla pääsee aina vähän pidemmälle! 🙂

  2. Anne 8 vuotta ago
    Reply

    Huippua Anna! Oot oikea tyyppi pitämään tällaista blogia 🙂 kiva kuulla kuulumisiakin tätä kautta. Terkut sinne täältä idästä!

    • Anna Korhonen 8 vuotta ago
      Reply

      Voi Kiitos Anne <3 Kiva kuulla että olet tuota mieltä! Mä olen itsekin tosi innoissani tästä mahdollisuudesta. 🙂 Terkut sinne myös!

  3. Pauliina Milla 8 vuotta ago
    Reply

    Ihanaa, että perustit myös blogin! 🙂 Seuraan sua myös instagramissa ja susta kyllä oikeen huokuu toi positiivisuus ja iloisuus pelkkien kuvienkin kautta! 🙂 Ja ihanaa, että joku muukin on sairaanhoitaja! 😀 Tuntuu, että kukaan bloggaaja ei ikinä oo hoitoalalla 😀 Itekin oon sairaanhoitaja ja tällä hetkellä työskentelen myös lasten ja nuorten parissa 🙂

    • Anna Korhonen 8 vuotta ago
      Reply

      Voi kiitos Pauliina! Tosi kiva kuulla että positiivisuutta saa viestitettyä myös kuvien välityksellä 🙂 Tässä maailmassa tuntuu välillä olevan niin paljon ikäviä juttuja niin on kiva yrittää pitää positiivisuutta yllä !

      Tervetuloa seuraamaan myös blogia 🙂

Leave a Comment

Your email address will not be published.

You may like