single-image

Matkani Miss Suomi 2015 -finaaliin.

Moikka.

Miss Suomi 2016 -haku on parhaillaan käynnissä ja uutisten mukaan jo satoja ja satoja hakemuksia on saapunut ympäri Suomea. Jos et ennättänyt mukaan kuvahakuun; on kisaan mahdollista osallistua myös menemällä suoraan castingeihin!

Tänään kerron hieman omia kokemuksiani kisaan osallistumisesta.

Mä olin pitkään miettinyt missikisoihin hakemista, mutta mulla ei aikaisemmin ollut uskallusta tai luottamusta itseäni kohtaan lähteä kokeilemaan tuota matkaa. Kuitenkin talvi 2014-2015 oli mulle isojen muutosten aikaa ja tuolloin mulla oli aikaa pohtia myös omaa elämääni ja miettiä, minkä suunnan minä sille haluan.

Joku kaunis talvinen aamu sitten huomasin netissä ilmoituksen kisasta  ja  päätin hakea. Mä koin, että minulla oli jonkinlainen tarve vaikuttaa asioihin sekä kokeilla jotakin täysin uutta. Uskoin tuon tien olevan minunlaiseni väylä toteuttaa itseäni.

Vinkki! Seuraa unelmiasi! Kukaan muu ei havittele niitä puolestasi. Äläkä välitä mitä muut ajattelee; tämä yksi elämä on juuri sinun elämäsi.

 

Casting aamuna kävin laittamassa meikit ja hiukset ihanalla Puuterihuoneella Katajanokalla.
Semifinaali-aamuna kävin laittamassa meikit ja hiukset ihanalla Puuterihuoneella Katajanokalla.

 

Kuvahaun perusteella jatkoon päässeet tytöt kutsuttiin ensimmäisiin castingeihin Långvik-hotelliin Kirkkonummelle. Karsinnoissa karsittiin pois hurja määrä kauniita tyttöjä. Jatkoon päässeet tytöt pääsivät semifinaaliin, joka oli muutamaa viikkoa myöhemmin. Noissa karsinnoissa tiputettiin tyttöjä niin paljon, kunnes lopulta jäljellä oli enää 11 tyttöä; finaalikymmenikkö ja varamissi. Finaalikymmenikön julistaminen oli seuraavana aamuna ja kun tuo asia oli tehty; alkoi missikiertue samana päivänä.

 

Matkalla Semifinaaliin.

 

Castingit ja karsinnat kokonaisuudessaan olivat minulle aivan uusia tapahtumia. En tiennyt miten toimia tai olla, en osannut valmistautua. Kotikaupungissani otin yhteyttä paikallisen mallitoimiston perustajaan, Joensuussa Show-tanssikoulun perustajanakin tunnettuun Päiviin, joka onnekseni otti minut siipiensä suojaan. Ehdimme tavata kerran ja pidimme pienen preppaus -iltapäivän ennen matkaani semifinaaliin. Sain Päiviltä auttavan käden ja valtavan henkisen tuen alkutaipaleelleni ja olen hänelle siitä ikuisesti kiitollinen.

Vinkki! Valmistaudu huolella jo casting-tilaisuuteen; näin olet itsevarmempi ja tiedät mitä teet.

Castingeissä catwalk -kävelyissä olin harjoittelusta huolimatta kuin vapiseva haavanlehti, sillä jännitin hurjasti tuomariston eteen astelemista. Muistan nolostuneeni siitä kun ymmärsin, kuinka polveni notkuvat ja ääneni värisi vaikka normaalisti olen itsevarma ja äänekäs persoona 😀

 

Vessaselfie semifinaaleissa :)
Vessaselfie semifinaaleissa 🙂

 

Alusta asti olin castingeissä ainoastaan oma itseni ja luulen tuon kokemattomuuteni ja aitouteni olleen valttikorttini tuomariston edessä. Vastassani oli kisoissa monesti käyneitä tyttöjä, joilla oli paljon mallin- ja promoottorintöitä takanaan. Minä olin, no, nuori tyttö Itä-Suomesta. Pystymetsästä tullut 😀 Muistan jonkun tuomaristosta huikanneen: ’Ihana kun sä olet tuollainen raakile!’ 😀

Vinkki! Harjoittele kävelyä korkokengissä. Äläkä vertaa itseäsi muihin. Olet uniikki tapaus 🙂 Ole rohkeasti oma itsesi! ’Raakileetkin’ voi pärjätä! 😉

 

Semifinaaleissa tutustuin jo ihanaan Heidiin - joka myös raivasi tiensä kärki kymmenikköön! <3
Semifinaaleissa tutustuin ihanaan Heidiin – joka myös raivasi tiensä kärki kymmenikköön! <3 Sain monesta finalistista elinikäisen ystävän <3

Finaalikymmenikköön pääsyssä parasta oli tietenkin se, että sain kertoa asiasta kaikille läheisilleni. Olin pitänyt kisaan hakemisen salassa, mutta nyt sain avoimesti jo hieman tuulettaa mitä olin saavuttanut! Ja miten rohkea olinkaan! Sain onnekseni huomata kaikkien – niin läheisten, kuin tuntemattomienkin ihmisten – olevan valtavan kannustavia ja tukevia. Sain kymmenittäin, jopa sadottain viestejä ja onnitteluja niin tutuilta kuin tuntemattomiltakin ja olen TODELLA kiitollinen niistä kaikista. Ne todella lämmittivät sydäntäni ja koin saavani tuen tekemisilleni.

 

IMG_0392
Finalistien julkaisu pressi-tilaisuudessa.

 

Jos vielä emmit kisaan hakemista – kannustan kaikkia halukkaita sinne hakemaan!

Tuo kokemus oli varmasti yksi elämäni ikimuistoisimmista, enkä ole katunut päätöstäni hakea HETKEÄKÄÄN !

Seuraavassa postauksessa kerron kokemuksiani kiertueelta. Oi, mitä muistoja ! <3

-ANNAKOO

2 Comments
  1. Rosa 8 vuotta ago
    Reply

    Oot niin kaunis! Ihanan persoonallinen ja sussa on kaikki niin täydellistä äh en kestä! Oon kans miettinyt tota missikisoihin osallistumista mahdollisesti kahden vuoden päästä (koulu estää aikaisemmin osallistumiseni) mutta en tiedä olenko tarpeeksi kaunis, olen kyllä mielestäni kaunis omalla tavallani ja omaan hyvän kropan mutta en tiedä riittääkö se naama sitten missikisoihin, näytän mielestäni hyvältä silloin kun en hymyile ja hammas hymyssä näytän ihan pöhköltä ja misseiltähän tunnetusti vaaditaan täydellinen hammashymy voisikohan sitä mahdollisesti harjoitella ? 😀

    • Anna Korhonen 8 vuotta ago
      Reply

      Voi kiitos Rosa kauniista sanoista! <3 Ja ilman muuta haet jos siltä yhtään tuntuu. Hakemisessa et mitään häviä; oli sijoitus mikä tahansa. On jo rohkeaa lähettää hakemus! Ja missikisoissa etsitään nimenomaan kokonaisuutta; ei pelkkää hammashymyä 🙂 Nyt vaan reippaasti kokeilemaan kun koulu ensin käyty loppuun!

Leave a Comment

Your email address will not be published.

You may like