HERKUTON TAMMIKUU JA TULEVAISUUDEN TAVOTTEITA.

Mahtavaa maanantaita! Tammikuu on alkanut, uusivuosi lähtenyt käyntiin ja kaikilta löytyy varmasti motivaatiota niin treenien, ruuan kuin hyvinvoinnin edistämiseen, sillä ainakin itselläni viimeiset kaksi viikkoa ovat menneet vain syödessä, levätessä ja sairastellessa. Tuntuu että motivaatiota  riittäisi vaikka muille jakaa!

Tänään minulla alkoi jokavuotinen perinteeni – Herkuton Tammikuu! Käytännössä itselläni se tarkoittaa sitä, että jätän KAIKKI herkut pois. En vain sokeria, vaan KAIKKI herkut. Mielestäni sokeriton tammikuukin on ideana ihan hyvä, mutta käytännössä vaikea toteuttaa. Tosi moni asia sisältää sokeria, ja vaikka jättäisit kaikki ‘herkut’ pois, tulee sokeria kuitenkin helposti nautittua pienissä määrin mm. mausteissa tai tulisissa kastikkeissa. Herkuton tammikuu poistaa ruokavaliostasi karkit, sipsit, suklaan, jäätelön, leivokset, jälkiruoat, limut, roskaruoan, valmisruoan, rasvaiset juustot, kermat yms… Ei sillä että noista kaikkea olisi minulla muutenkaan käytössä, mutta nuo kaikki ovat nyt kuukauden ‘kiellettyjen listalla’.

 

 

Moni tietääkin etten koskaan ole ollut mikään totaalikieltäytyjä herkkujen suhteen ja painotan aina tasapainoa elämässä ja sitä, että jos syöt 80%:sti siististi, voit välillä herkutella. Herkuton tammikuu on vain itselleni hyväksi koettu keino päästä pyhien jälkeen takaisin normaaliin arkeen ja saada kroppa toimimaan heti vuoden alusta täydellä teholla. Ja se on ihan hauska perinne. Helmikuussa pidän taas hyvällä omallatunnolla herkkupäivän viikossa, mikäli siltä tuntuu.

En henkilökohtaisesti tarvitse tammikuuta muuttamaan elämäni suuntaa, tai löytämään treeni-intoa, sillä se on itselleni melko arkista rutiinia, mutta jos se jotakuta auttaa pääsemään vauhtiin niin mikä ettei! Uusi alku voi olla hyvinkin motivoiva, mutta ihmisten tulisi muistaa ettei kannata ahnehtia liikoja, ettei motivaatio uuteen elämäntyyliin lopahda heti alkuunsa nälän ja väsymyksen painaessa. Herkuton tammikuu on hyvä tapa katkaista sokerikierre ja samalla painokin saattaa kääntyä huomaamattaan laskuun. Kuka on mukana?

 

 

Tälle vuodelle treenien suhteen asetan tavoitteeksi painomäärien kasvattamisen sijaan monipuolisemman treenaamisen ja kehonhuollosta huolehtimiset. Viimevuoden tavoitteessani korottaa painomääriä ja saada lisää voimaa, onnistuin mielestäni hyvin, mutta treeneistäni tuli hyvinkin yksipuolisia ja kuntosalipainotteisia. Tänä vuonna pyrin tekemään säännöllisen kuntosalin lisäksi enemmän aerobista liikuntaa ja PANOSTAA KEHONHUOLTOON. Olen kirjoittanu epäonnistuneesta kehonhuollostani aikaisemmin täällä, ja tänä vuonna siihen saa tulla muutos. Venyttelyä aion tehdä muutaman kerran viikossa vaikka 30minuutti (tuo minulle paljon! 😀 ) ja aloittaa mahdollisesti vaikka joogan. Mikäli jollakin on suositella Helsingistä kivaa jooga-studiota, laittakaahan viestiä.

Mitkä ovat teidän tämän vuoden tavoitteet?

 

 

P.S Huomenna blogin puolella tulossa MIELETÖN arvonta, olkaahan kuulolla <3

-ANNAKOO

Voit myös pitää tästä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *