single-image

Mun SISU-TARINA.

En ole koskaan pitänyt treenaamista itsestäänselvyytenä ja ymmärrän TÄYSIN ihmisiä, jotka kamppailevat aamulenkille lähtemisen tai salille raahautumisen kanssa. Uskokaa, tai älkää, minäkin teen sitä ja TOSI USEIN! Olen kuitenkin sitä mieltä, että kun omat voimavarat loppuvat, silloin tulee esiin se  suomalainen sisu!

Kun ihmisellä on selkeät tavoitteet, tietoiset haaveet mitä saavuttaa ja motivaatiota riittää, on valmis tekemään aika paljon asioita unelmiensa eteen, jotta ne toteutuisivat. Näin minullakin oli fitnessmalli 2016 -kisassa.

Muistan kuin eilisen ne päivät, kun kesällä olisi ollut kaikkea muuta tekemistä, mutta oli ennätettävä salille, koska finaali häämötti takaraivossa. Muistan hyvin sen sumussa eletyn syksyn ja loskakelit, talven ja kaamoksen, kun ei olisi YHTÄÄN huvittanut nousta 05:30 aamulenkille ennen työpäivän alkamista, mutta sieltä sitä vaan kammettiin. Muistan selkeästi, kuinka kiukutti kieltäytyä tyttöjen illasta, tai kavereiden kanssa vietetystä pizzaperjantaista, mutta sisukkaasti noudatin omaa ruokavaliotani ja pitäydyin siinä. Muistan hyvin, kuinka työpäivien päätteeksi kirjoitin vielä kahta blogia, sillä tuolloin pidin fitnessmalli- kisaan kuuluvaa treenipäiväkirjaa oman blogini ohella.

Minulla oli selkeä unelma. Tavoite. Ja motivaatiota saavuttaa se. Tein hurjasti töitä ja olin valmis karsimaan muita minulle tärkeitä asioita elämästäni tuon kisan aikana, sillä halusin panostaa siihen täysillä. Ja mikäli voimat loppuivat ja motivaatio oli hukassa, jatkoin sisukkaasti eteenpäin ja pääsinkin tavoitteeseeni: voittoon!

 

Kohta alkaa Massin 8 viikon SISU -treeniohjelma! Tule mukaan treenaamaan ja haasta itsesi pois mukavuusalueeltasi! Jaa Facebookissa tai Instagramissa oma Sisu -videosi tai tarinasi #SISUMASS ja pääset mukaan Mass.fi galleriaan! Ja ennen kaikkea pääset mukaan kannustamaan kaikkia muitakin treenaamaan ja jaksamaan! Kaikki mukaan!

-ANNAKOO

Leave a Comment

Your email address will not be published.

You may like