single-image

Hyvä olla kotona.

Koti on paikka, jonne on aina ihana tulla. Koti on paikka, jossa voit rentoutua ja olla aina oma itsesi. Koti on turvallinen pyhäkkö, henkilökohtainen alue, paikka jonne kutsutaan vain spesiaalit tapaukset ja läheiset. Kotona on hyvä olla.

Näin minä koen kodin. Olen aina ollut luonteeltani ajoittainen kotihiiri ja tarvitsen välillä aikaa olla ihan vain itsekseni kotona. Koti on minulle paikka, jossa ajatukseni ovat selkeät ja siksi koenkin tärkeänä myös sen, että kodin tunnelma ja seesteisyys on kohdallaan ?

Vielä suuremman merkityksen koti saa elämässäni tänä keväänä, sillä teimme puolisoni kanssa ison päätöksen ja ostimme TÄNÄÄN ikioman kodin. Kodin, jonka laitamme juuri meidän näköiseksemme ja josta teemme paikan, missä meidän on hyvä elää ja olla. Ikioman kodin hankkiminen on tuntunut jotenkin tosi suurelta asialta ja olenkin siitä SUPER innoissani! On mahtavaa suunnitella ja toteuttaa oma pikku projekti ja nähdä lopulta omien (tai ainakin osittain omien ?) kättensä jälki!

Koti teemasta inspiroituneena tulee blogissakin vilisemään varmasti jonkinmoisia sisustus-villityksiä ja remonttisuunnitelmia☺️

Onnellinen oman kodin omistaja <3

 

Ihanaa ja inspiroivaa päivän jatkoa ❤️

-ANNAKOO

 

2 Comments
  1. Mia 7 vuotta ago
    Reply

    Heippa! Eksyin sattumalta blogiisi ja täällä on kyllä niin iloista ja energistä luettavaa 🙂 Onnea uudesta asunnosta! Saako udella meneekö vanha asuntonne vuokralle? Satumme juuri etsimään poikaystäväni kanssa vuokra-asuntoa Helsingistä 😀 🙂

    • annakoo 7 vuotta ago
      Reply

      Moikka Mia ja mahtavaa että olet löytänyt blogni pariin! Nykyinen asuntomme on meillä vain vuokralla, eli en tiedä mitä omistaja sillä tekee meidän muutettua pois. Asuimme tässä vain väliaikaisesti etisessämme omaa 🙂 Mutta tsemppiä teille asunnnon etsintää!:)

Leave a Comment

Your email address will not be published.

You may like