single-image

Hyvinvointi ja hyvinvoiva minä. Arvonnassa 2kpl lippuja I Love Me messuille!

Ihanaa alkanutta viikkoa <3

Hyvinvointi on asia jota kaikki tavoittelemme. Hyvinvointia etsitään liikunnasta, ruoasta, kauneudenhoidosta, meditaatiosta, harrastuksista ja perheen läsnäolosta. Eri asiat tuovat meille jokaiselle hyvinvointia, mutta varmaa on se, että hyvinvointi lähtee sisältäpäin.

Vaikka vastaan tulisi nainen, jolla on kaupungin levein hymy ja markkinoiden kallein auto ja neljä eri harrastusta ja menestyksekäs työ, ei hän välttämättä ole lainkaan sisäisesti hyvinvoiva. Vaikka kuinka näyttäisit olevan viimeisen päälle laitettu tai vartalosi olisi paremmassa tikissä, kuin koskaan, et välttämättä voi hyvin.

Hyvinvointi lähtee sisältä, eli kaiken ykkös asia on mieli. Meidän mieli on paikka, missä hyvinvointi ja hyvinvoiva keho rakennetaan. Mikäli mielesi ei ole kunnossa, et todennäköisesti jaksa motivoida itseäsi lenkille, tai jaksa panostaa päivän aterioihin. Voi olla, että nukkuminenkin on vaikeaa kun kaikki asiat tuntuu kaatuvan päälle.

Pitämällä huolta mielestämme ja sisäisestä hyvinvoinnistamme, jaksamme panostaa myös ulkoiseen olemukseemme ja fyysiseen kuntoomme. Tekemällä ja lisäämällä elämäämme pikkuhiljaa asioita, joista nautimme ja jotka vievät meitä kohti tavoitteitamme ja unelmiamme, lisäämme sisäistä hyvinvointiamme.

Vahvistamalla mieltäsi tsemppaamalla itseäsi ja puhuttelemalla itseäsi kauniisti, saat energiaa koko kehoon ja voimia panostaa myös treeniin!

Haastan jokaisen meistä aloittamaan tämän viikon joka aamu positiivisilla, kannustavilla ja voimaannuttavilla ajatuksilla.

Ajattele aamulla, että ’Tästä päivästä tulee hyvä päivä!’ ja olet jo voiton puolella!

Ihanaa viikkoa kaikille <3 Toivottavasti näen mahdollisimman monen teistä I Love Me -messuilla viikonloppuna 🙂 Sinne voi tulla tutustumaan erilaisiin hyvinvointialan yrityksiin ja tuotteisiin. Suosittelen messuja kaikille! Ne ovat ehdottomasti koko vuoden parhaimmat messut! Mikäli et pääse messuille, voit seurata puuhiani ja Fitnessmalli-finaalia Fitnessmalli.fi:n somekanavista (snapchat, facebook, ig).

Voit osallistua messulippujen arvointaan kommentoimalla tähän postaukseen, mitkä asiat saavat sinut voimaan arjessa hyvin ja mitkä ovat sinun voimaannuttavia tekemisiä <3 (kommentoithan omalla s-postillasi niin saan oikeat henkilöt kiinni).

Tsemppiä arvontaan! Ilmoitan voittajille henkilökohtaisesti torstaina klo:21 mennessä.

-ANNAKOO

Löydät minut myös:

ig: anna.korhonen

snapchat: anna.korhonen

facebook: ANNAKOO.BLOGI

30 Comments
  1. Eveliina 6 vuotta ago
    Reply

    Parhaiten hyvinvointiani lisäävät liikunta ja läheiset, joka käsittää perheen ja ystävät!✨

  2. Petra 6 vuotta ago
    Reply

    Liikunta ja voimaannuttava kävelylenkki metsässä! 🙂

  3. Ida 6 vuotta ago
    Reply

    Liikunta, hyvät yöunet ja terveellinen ruoka 🙂

  4. Iida 6 vuotta ago
    Reply

    Arjen hyvinvointi kulminoituu riittävän levon, hyvän ja ravitsevan ruuan, liikunnan sekä sosiaalisten suhteiden tasapainoon. Jos jonkun näistä määrä vähenee merkittävästi, koko kokonaisuus kärsii! Mun hyvinvointi perustuu pitkälti siis ihan siihen tavalliseen tasapainoiseen arkeen 😀

    Vähän tahmeempien päivien sattuessa saan boostattua hyvää oloa satsaamalla oikeen extra paljon ajatuksia itselle tärkeisiin asioihin ja tuntemuksiin. Mikäs sen parempi tapa voimaantua tässä sateisessa syksyssä kuin kierrellä vuoden todellakin parhaimpia messuja ja uskotella eri ständeillä tarvitsevansa jos jonkinlaista uutta juttua hyvinvointinsa edistämiseksi!

  5. Orvokki 6 vuotta ago
    Reply

    Ulkona liikkuminen tuo energiaa. Perheen sekä ystävien kera 🙂

  6. S 6 vuotta ago
    Reply

    Hyvinvointi on mulle ihan vaan treenaaminen oman fiiliksen mukaan, terveellinen ruoka ja myös riittävä lepo.:)

  7. Reija 6 vuotta ago
    Reply

    Erittäin osuvasti sanottu: Tästä päivästä tulee hyvä päivä!’ ja olet jo voiton puolella!
    Näin toivon ja uskon ❤

  8. Suklaasydän 6 vuotta ago
    Reply

    Rakkaan syli ja villasukat viileänä iltana

  9. Nanni 6 vuotta ago
    Reply

    Ystävät, liikunta, hyvä ruoka, opiskelu ☺️

  10. Eveliina 6 vuotta ago
    Reply

    Mut saa arjessa voimaan hyvin tekemällä sellasia asioita joista nauttii just sillä tavalla ku tuntuu hyvältä! :)Itelle ne on esim. liikunta ja hyvä ruoka, ja parasta on esim kävelylenkki ulkona!!

  11. Sonja 6 vuotta ago
    Reply

    Liikunta, herkullinen ja terveellinen ruoka, hyvät ja riittävät yöunet, ystävät ja perhe sekä rentoutuminen sohvalla poikaystävän kanssa. 🙂

  12. Meri 6 vuotta ago
    Reply

    Liikunta & luonto

  13. Katja 6 vuotta ago
    Reply

    ulkoilu!

  14. Elina 6 vuotta ago
    Reply

    Liikkuminen ulkona varsinkin syksyisin, ystävien ja perheen näkeminen, poikaystävän kanssa rentoutuminen ja lepo

  15. Elsie 6 vuotta ago
    Reply

    Perhe, nukkuminen, luonnon värit, onnistumisen tunteet, liikunta ja hyvä ruoka❤

  16. Anastasiia Nikolenko 6 vuotta ago
    Reply

    Lähipiiri on minulle tärkeä, koska he kannustavat ja ovat tukenani. Hyvinvointia myös edistää oma kiinnostus hyvinvointiin ja terveyteen. Siihen pystyn itse vaikuttamaan hyvällä ruokavaliolla, nukkumisella ja liikkumisella.

  17. Hannamari 6 vuotta ago
    Reply

    Liikunta. Se on ollut osa elämääni aina, mutta nykyään se on enemmän osa minua. Töissä jaksaa paremmin ja ystävien kanssa liikkuminen on yksi parhaista yhdistelmistä. Tietenkin hyvät lepopäivät on yksi asia mistä hyvinvointini koostuu. 🙂

  18. Senja Kortelainen 6 vuotta ago
    Reply

    Arjessa asiat jotka saavat voimaan minut hyvin ovat mm. läheiset ihmiset, jotka antavat minulle positiivista energiaa! Monipuolinen liikunta sekä ravinto ja rennot hetket sohvalla. Arjen pienet ilot saavat myös hymyn huulille, muutama esimerkki: jokin pieni kehu, päivän teehetki kahvilassa (kera kahvilan herkkukakku teen kyljessä, haha!), lempparisarjan katsominen, normaalia kurmeempi ateria ja hyvä sää. Edellä mainitut tekemiset ovat voimaannuttavia tekemisiä, joista saan puhtia kiireiseen arki elämään.

  19. Susanna 6 vuotta ago
    Reply

    Voimaannuttavia asioita on koirat, puoliso ja ryhmäliikuntatunnit, joista saa yhdessä tekemisen iloa. 🙂

  20. Lotta 6 vuotta ago
    Reply

    Mä voin hyvin sillon ku saan tehä asioita mitä rakastan. Tasapainon löytäminen on välillä vaikeeta mut mun mielestä se on tärkein asia hyvinvoinnissa! Rakastan liikkua ja syödä terveellisesti, mutta tarvitsen myös lepoa ja henkistä hyvinvointia. Sen lisäks mut saa voimaan hyvin piirtäminen, laulaminen ja se, että saan olla ihanien ihmisten lähellä 🙂

  21. Rosanna 6 vuotta ago
    Reply

    Liikunta, hyvä ruokavalio ja riittävä uni 🙂

  22. Ronja 6 vuotta ago
    Reply

    Liikunta,perhe ja ystävät

  23. Paula 6 vuotta ago
    Reply

    Tällä hetkellä voimaannuttavinta arjessani on oma kuukauden ikäinen poikani sekä ihana mieheni. Mutta vauva-arjessa myös oma aika on tärkeää, siksi lähtisin mielelläni I love me-messuille nauttimaan! ❤

  24. Laura 6 vuotta ago
    Reply

    Halit rakkaan kanssa ❤️

  25. Helena Savikko 6 vuotta ago
    Reply

    Kunnon yöuni antaa eniten voimaa päivääni, valitettavasti se vain jää usein liian lyhyeksi ja sen kyllä huomaa heti.

  26. Seppo 6 vuotta ago
    Reply

    Liikunta luonnossa

  27. Papu 6 vuotta ago
    Reply

    Minut saa arjessa voimaan hyvin monikin asia. Ensinnäkin elämän peruspilarit – ravinto, liikunta ja lepo – tulee olla kunnossa. Voin hyvin, kun saan syödä värikästä ruokaa, liikkua monipuolisesti mielellään myös ulkoilmassa ja nukkua riittävästi. Tämän lisäksi arjessa minua auttaa se, että saan tehdä asioita, joista pidän. Saan tehdä mielekästä työtä, saan viettää aikaani perheeni kanssa ja saan tehdä vapaa-ajalla mieluisia juttuja – liikkua, nähdä kavereita, olla vain ja matkustella. Oikeastaan, kun arjen pienet jutut tekevät minut hyvinvoivaksi!

  28. Noora 6 vuotta ago
    Reply

    Ystävät ja liikunta saavat voimaan hyvin 🙂

  29. Ellawaa 6 vuotta ago
    Reply

    Balanssi oman mielen ja kehon kanssa on hyvinvoinnin peruskulmakivi. Hyvinvointi kokonaisuudessaan muodostuu monien tukipilarien varaan, ja näitä ovat minulle ravitsevan puhdas sekä aito, ja monipuolinen ravinto, liikunta, lepo, rutiinit, perhe- ja ystävyyssiteet, menestys koulu- ja työasioissa, henkinen hyvinvointi ja hyvä olo, turvallisuuden tunne, rauhallinen sekä mieluisa elinympäristö, haaveet ja nautinnot, tavoitteet (saavutetut ja saavuttamattomat), harrastukset ja yleisesti elämän laatu ♥

  30. Elisa n 6 vuotta ago
    Reply

    Liikunta,terveellinen ruoka ja elämästä nauttiminen auttavat voimaan hyvin:)

Leave a Comment

Your email address will not be published.

You may like