single-image

Miniloma tuo jaksamista arkeen.

Ihanaa maanantaita ja inspiroivaa viikon alkua kaikille <3 Meillä oli ystävän kanssa pieni miniloma, jolla haimme jaksamista arjen kiireiden keskelle.

Arki on se osa elämästä, josta meidän tulisi tehdä juurikin niin toimiva ja omannäköisemme, että sitä olisi ihana elää. Vaikka rakastan omaa arkeani ja pyrin koostamaan oman arkeni asioista, joita rakastan tehdä, on välillä enemmän kuin paikallaan katkaista arkea pienellä irtiotolla.

Arjen katkaiseminen antaa meille inspiraatiota, virkistää ajatuksia ja antaa aivan uudenlaista energiaa jokapäiväiseen elämään. Ja mikä parasta; arjesta hetkeksi pois hyppääminen ei tarvitse olla kovinkaan kummoinen juttu, ollakseen silti todella tehokas. Kokeile vaikka viettää viikonloppu toisessa kaupungissa, lähteä ystävän tai kumppanin kanssa hotelliin yöksi nauttimaan vaikka kylpylälomasta ja valmiista aamiaisesta, tai vietä päivä Tukholmassa tai Tallinnassa shoppaillen!

Viime viikolla otin arjesta pienen ansaitun irtioton ja lähdin rakkaan ystäväni kanssa päiväksi shoppailemaan Tallinnaan! Vaikka reissun päätarkoitus olikin lähteä ostoksille, oli tärkeintä kuitenkin ystävän kanssa yhdessä vietetty aika ja naurun helinä mitä tuossa päivässä kyllä riitti! Minä olen NIIN kiitollinen, että minulla on ympärillä niin ihania ja inspiroivia ihmisiä, kenen kanssa voi vaikka hypätä laivaan ja kerätä voimia voimaannuttavista keskusteluista <3

Päivä Tallinnassa sisälsi laiva-aamiaisen, shoppailua, ravintoloita, kahvittelua, rakennusten ja maisemien ihastelua, ensilumesta nauttimista, lasilliset viiniä ja pitkiä, mielenkiintoisia keskusteluja <3 Mitä muuta onnistuneelta päiväreissulta voisikaan vaatia <3

Vaikka periaatteeni onkin yrittää tehdä arjesta mahdollisimman toimivaa ja mukavaa, on irtiotto arjesta joskus paikallaan. Muistakaa, että se on melko helppoa toteuttaa ja sen antama voima ja energia kantaa pitkälle! Ystävä kainaloon ja päiväksi pois omilta kotikulmilta. So simple! <3

Tsemppiä kaikille viikkoon ja jaksamista oman arjen keskelle <3

-ANNAKOO

Löydät minut myös:

ig: anna.korhonen

snapchat: anna.korhonen

facebook: ANNAKOO.BLOGI

PS. Käythän tykkäämässä Facebook -sivustani ANNAKOO ja olet ensimmäisenä näkemässä uudet postaukset! 😉

Leave a Comment

Your email address will not be published.

You may like