single-image

Kehonhuolto saa mielesi kirkastumaan.

Kerroinkin teille aikaisemmin, että kävin Yvetten järjestämässä hyvinvointiaamussa  ja siitä inspiroituneena päätin, että kehonhuolto tulee olemaan yksi osa viikottaista treeniohjelmaani. Olen laiminlyönyt sitä ihan kamalasti ja se tuntuu kyllä kropassa.

Haastoin itseni eilen ja laitoin kellon soimaan hyvissä ajoin ennen sovittuja menoja ja muutin vierashuoneemme hetkessä omaksi pikku jooga-studioksi, jonne levitin Yvetten ihanan värisen jooga-maton ja sytytin muutamat tuoksukynttilät. Vielä rentouttava musiikki soimaan ja oma hyvinvointiaamu oli valmis! Onnekseni ulkona oli ihana valoista ja aurinkoinen päivä ja kaunis luonnon valo tulvi kaihtimien läpi kotiimme.

En todellakaan ole mikään jooga-espertti ja teinkin kehoa avaavia liikeratoja ja sarjoja ihan oman fiiliksen ja kropan tuntemusten mukaan ja lopuksi vielä pitkiä, syventäviä venytyksiä ja hengitysharjoituksia. Ja voi että miten tuntui hyvälle! Vuosien aikana kerrytetyt punttisalin lihasjumit olivat kyllä tehneet tälle tytölle tehtävänsä ja kroppa tuntui alkuun ihan rautakangelta, mutta siitä se pikkuhiljaa alkoi vetristymään.

Kehonhuolto on jo pitkään ollut minulle se kaikista suurin kompastuskivi ja viimeistään tuolla Yvetten jooga-tuokiossa sain herätyksen siihen, kuinka kuntosalilla rautojen yksipuolinen kolistelu on tehnyt kehostani jäykän ja kiristävän.

Onneksi aina voi kehittyä ja epäkohtiin voi aina puuttua. Aamun kehonhuoltohetki sai kehon lisäksi mielen erittäin rauhalliseksi ja kirkkaaksi ja aion ottaa tästä EHDOTTOMASTI viikottaisen tavan!

Yksi vapaa-aamu vietettynä rauhallisesti omassa jooga-studiossani tulee olemaan ehdottomasti oma uuden vuoden lupaukseni!

Inspiroivaa viikkoa kaikille! Etsikää tekin kodista joku ihana nurkkaus, minne joogamaton voi virittää ja ottakaa tietoisesti hetki itsellenne <3

 

-ANNAKOO

 

Löydät minut myös:

ig: anna.korhonen

snapchat: anna.korhonen

facebook: ANNAKOO.BLOGI

Leave a Comment

Your email address will not be published.

You may like