single-image

Lumi on saapunut!

Ihanaa tiistai aamua kaikille <3 Huomasiko joku muukin tänä aamuna kuinka herääminen oli paljon helpompaa, ikkunoista tulvi sisään valo ja lumi oli laskeutunut maahan <3

Eilen töistä umpihangessa pyöräillessäni lumituisku ei vielä tuntunut niin ihanalta asialta, mutta tänään aamulla herätessäni huomasin, kuinka kaikkialla oli lumen ansiosta VALOISAA! Valon määrä lisääntyy lumen saapumisen myötä niin valtavasti, että huomaan heti selvän muutoksen myös mielessäni ja kehossa. Aamulla herää ihan itsekseen ilman herätyskellon pärinää valon tulviessa kaihtimien säleikön läpi. Kotikin näyttää paljon kauniimmalta luonnonvalon tulviessa sisään. Tekisi heti mieli päästä talvi-urheilemaan ja ajatuksen juoksukin on jollain tapaa paljon nopeampaa, kun pimeä ja sateinen marraskuu alkaa väistyä.

Valon määrällä on käsittämättömän suuri vaikutus ihmismieleen ja mielialaan. En tajunnutkaan, kuinka väsynyt olin ollut ennen kuin tänään koin olevani ihan eri tavalla pirteä! Mieli on paljon kirkkaampi ja inspiroituneempi. Täydellistä <3

 

 

Lumisina päivinä mielipuuhiani on ehdottomasti hiihto, mäenlasku, laskettelu, pakkaspäivän kävelyt ja kahvila-hetket sekä jouluvalojen ihastelu keskustassa! Sain muuten ilokseni selville, että uuden kotimme vierestä lähtee talvella pitkät hiihtoladut ihan tästä läheltä. Mahtavaa! Hiihtämään pääsee siis suoraan kotiovelta, mikä ainakin omalla kohdallani laskee kynnystä liikkumaan lähtemiseen hurjasti!

Nautitaan nyt tästä lumesta ja lumisista maisemista niin kauan kuin sitä riittää. <3 Ja nyt voi varmsti jo ihan luvan kanssa aloittaa Joulun suunnittelun?  😀

Onko sielä muita lumen rakastajia ja joulun ihannoijia? Tai talvilajien harrastajia?

 

 

 

Ihanaa ja ENERGISTÄ viikkoa kaikille <3

 

Onhan kaikkialla muuallakin jo lunta?

 

-ANNAKOO

 

Löydät minut myös: 

ig: anna.korhonen

snapchat:anna.korhonen

facebook: ANNAKOO.BLOGI

 

Leave a Comment

Your email address will not be published.

You may like