single-image

Uusi työ ja uudet haasteet.

Mahtavaa perjantai-aamua ja alkavaa viikonloppua!

Vihdoin on tullut se päivä, kun saan julkistaa teille kevään uusia työ kuvioita, joita olen jo pitkään innolla odottanut ja jotka pääsen pian aloittamaan. Olen elämässä hyvinkin eteenpäin suuntaava ihminen ja paikallaan junnaaminen on mielestäni puuduttavaa. Uudet haasteet, itsensä kehittäminen ja uusien asioiden oppiminen ja mahdollisuuksiin tarttuminen ovat aina olleet iso osa elämääni. Koen uusien haasteiden avulla tehneeni elämästä hyvinkin mielenkiintoisen ja kokemusrikkaan ja uusia tuulia on jälleen luvassa!

Aloitan keväällä työt Fitnessmalli-organisaation kisakoordinaattorina! Olen NIIN innoissani uudesta pestistä ja tästä mahdollisuudesta, jonka Emmi ja Nina ovat minulle suoneet. Työ tarjoaa paljon uutta ja jännittävää ja pääsen kehittämään tänä päivänä somen kanssa työskentelyyn vaadittavia tärkeitä teknisiä taitoja entuudestaan! Kaikista mielenkiintoisinta työssäni tulee olemaan tietenkin kaikkien upeiden ja inspiroivien ihmisten kanssa yhteistyön tekeminen ja uusien ihmissuhteiden luominen. Tulen olemaan paljon tekemisissä kaikkien mahtavien yhteistyökumppaneiden ja tietenkin meidän tulevien uusien finalistien kanssa. Myös finaaliviikonloppu ja kaikki siihen liittyvä suunnittelu, järjestely ja organisointi tulee olemaan mielenkiintoista ja inspiroivaa. I love Me -messut ovat mielestäni vuoden ihanimmat messut ja on ilo päästä osallistumaan myös tuohon tapahtumaan, kuten tänäkin vuonna.

 

 

Vaikka välillä elämä tuntuu junnaavan paikoillaan, voi ihan näin yhtäkkiä kulman takaa tulla jotakin uutta. Ja voin kertoa, etten koskaan olisi tähän pisteeseen päässyt, mikäli en olisi uskaltanut yrittää ja haastaa itseäni. En koskaan olisi päässyt tekemään TYÖKSENI niitä asioita, joista olen intohimoisesti kiinnostunut, mikäli en olisi uskonut itseeni jo ennen kisaan hakemista monta vuotta sitten!

Aivan mielettömän siistiä, kuinka elämä heittää joskus upeita mahdollisuuksia eteen ja tällaisten mahdollisuuksien tullessa täytyy ottaa vain syvään henkeä ja uskaltaa tarttua tilaisuuteen. Usein uudet työt, yhteistyöt ja mahdollisuudet poikivat aina jatkossakin jotakin uutta ja ihmeellistä 🙂

En malta odottaa mitä elämällä onkaan vielä tarjota 😉 Ja tiedoksi kaikille blogiani pidempään seuranneille, joita varmasti kiinnostaa: ei, en ole jättämässä työtäni lasten parissa, vaan saan mahdollisuuden tehdä näitä molempia! 🙂 <3 Kevät tulee olemaan super kiireinen, mutta varmasti todella palkitseva. Lupaan pitää huolta myös levosta 🙂

 Muistattehan, että sunnuntaina blogini muuttaa uuteen osoitteeseen Ilomediaan, jonne suora linkki tulee löytymään täältä, ig:stä ja facebookista. Tulkaa ihmeessä kurkkaamaan miten uskomattoman hieno uusi sivusto meille aukeaa! Tällä hetkellä elämässä on melko paljon muutoksia, mutta ne kaikki ovat sydämellisen tervetulleita <3

 

 

Minä lähden nyt kiiruhtamaan rakkaan ripsihuoltajani Victorian luokse Ullanlinnaan. Ja hei! Jos et ole vielä hommannut joululahjoja, niin Victorias Room For Beautylla  on tällä hetkellä KAIKKI TUOTTEET ( poislukien kosmetiikka ja hoidot ) – 70% niin kauan kuin varastoa riittää, eli paljon upeita kenkiä, koruja, vaatteita ja huiveja kannattaa käydä kurkkaamassa osoitteessa Pietarinkatu 14.

Viciltä saa pukin konttiin myös lahjakortteja kynsiin, sokerointiin ja ripsiin tai miksipä et piristäisi itseäsi vaikka pikkujouluja varten pienellä kauneudenhoidolla?

Ajanvaraus numerosta: 050 5849077

 

Ihanaa viikonloppua!

 

-ANNAKOO

 

Löydät minut myös:

ig: anna.korhonen

facebook: ANNAKOO

snapchat: anna.korhonen

1 Comment
  1. […] Ilomedian bloggaaja, Anna Koo, aloitti juuri Fitnessmalli -organisaatiossamme ja pääsee nyt kokeilemaan yhdenlaista luovaa hommaa! Annan uusimpaan julkaisuun pääset tästä. […]

Leave a Comment

Your email address will not be published.

You may like