Herkuttele kevyemmin.

Mahtavaa akuviikkoa <3

Moni on aloittanut vuotensa kuntokuurilla ja herkkulakolla, kuten myös minäkin. Ajattelin jakaa teille tänään vinkkejä terveellisistä herkuista, jotka ovat silloin tällöin sallittuja myös herkkulakon aikaan. Näillä vinkeillä voit herkutella kevyemmin.

Herkuttelu kuuluu elämään ja se on välillä hyvinkin sallittua. Joskus kannattaa kuitenkin valita se vähemmän energiapitoinen vaihtoehto, joten tänään jaossa sellaisia. Herkullisia, mutta ei niin energiapitoisia vaihtoehtoja.

 

 

1.Proteiinipannukakut

Proteiinipannukakut lettujen ja pannareiden korvikkeeksi.Tämä on minun ehdoton lemppari. Meillä on kotona tapana paistaa proteiinipannukakkuja aina sunnuntai aamuisin jos vain olen kotona. Ihana tapa aloittaa yhteinen vapaa aamu ja nauttia viikonlopusta. Ja proteiinipannukakut maistuu taivaalliselle <3 Protskupannarit voi helposti korvata myös banaaniletuilla. Proteiinipannukakut on myös mixattavissa jokaisen omien mieltymyksien mukaan. Heitä sekaan ripaus kanelia, tai ripottele päälle marjoja. Myös banaanit, hedelmäpalat tai pähkinät sopivat hyvin pannukakkuja maustamaan.

 

 

 

2. Proteiinijäätelö

Proteiinijäätelö jäätelön syöjille. Lohilon proteiinijäätelöt ovat toinen vakio-lempparini ja ensimmäinen proteiinijäätelö, joka todella maistuu hyvälle. Usein proteiinijäätelöissä maistuu läpi kuminen heran maku, mutta tämä jäätelö maistuu aivan tavalliselle jätskille, tai jopa paremmalle! Tämän voi syödä tällaisenaan tai vaikka proteiinipannukakun päällä! NAM. Ainut miinus proteiinijäätelöissä on niiden melko kova hintataso.

 

 

3. Proteiinivanukas

Proteiinivanukas suklaan himoisille. Njen Propud vanukkaat ovat maukas herkku, joka kuitenkin sisältää vain vähän sokeria ja hiilihydraatteja ja paljon proteiinia. Sopii mainiosti urheilevan ihmisen herkkupäivään. Oma lempimakuni näistä on suklaa, mutta Njen vanukkaita löytyy monta eri makua eri mieltymyksiin.

 

4. Kevytkermaviili+ dippi ja läjä kasviksia

Kasvisten dippailua sipsien napostelijoille. Usein ihmisten herkuttelu koostuu napostelusta ja tämä vaihtoehto on mainio lisä herkkupöytään tai korvaa erinomaisesti sipsit, popparit tai muut leffaeväät. Dipattavaksi sopii erittäin hyvin porkkana, kurkku, parsakaali, kukkakaali, paprika… Vain mielikuvitus on rajana 😀

 

 

5. Makuvedet

Makuvedet sokerilimujen lipittäjille. Makuvedet ja kivennäisvedet ovat oiva tapa lisätä huomaamatta nesteitten nauttimista päivän aikana ja ne maistuvat todella hyville. Mikäli olet tottunut lipittämään kalorisi, eli juot paljon limuja, energiajuomia tai mehuja, vaihda nestemäiset sokerilitkut makuvesiin. Oma lemppari makuvesi on ehdottomasti Spring-merkkiset makuvedet. Makuvettä valitessa kannattaa kurkata aina etiketti, ettei vedestä löydy ‘piilosokereita’ 🙂

 

 

Tässä muutama vaihtoehto kevyempään herkutteluun. Mikä on sinun suosikki terveellisistä herkuista? Onko sinulla jotakin, millä helpotat herkkuhammasta terveellisesti?

 

Ihanaa viikkoa ja tsemppiä kaikille herkkulakkoon <3

 

-ANNAKOO

 

Löydät minut myös:

ig: anna.korhonen

snapchat: anna.korhonen

facebook: ANNAKOO.BLOGI

 

 

Voit myös pitää tästä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *