single-image

”Miten säkin olet hurahtanut tähän massan suosimaan fitness-paskaan?!”

Sain tässä taannoin kommentin joltain lapsuuden naama-tutulta, eli ihmiseltä, ketä en ole koskaan tuntenut tai hän tuntenut minua ja se kommentti kuuluu näin: Miten säkin olet hurahtanut tähän massan suosimaan fitness-paskaan?! Ennen olit niin aito ihminen.

Mä reagoin tuohon niin, että vähän loukkaannuin, poistin kommentin ja ajattelin, etten ole kenellekään millään tavalla selitys velvollinen mun tekemisistä tai mielenkiinnon kohteista. Ainakaan tuntemattomalle ihmiselle, joka kirjoittelee mun julkisiin profiileihin, jotka näkee kaikki ja jotka on mun työtä. Perheelle ja ystäville voin selittää, mikäli he tekemisiäni koskaan kyseenalaistaisivat, mutta toisaalta, ihmiset mun ympärillä ei tee niin. Mä olen koonnut elämääni ihmisiä, jotka kannustaa, ymmärtää, hyväksyy, myötäelää ja iloitsee myös mun tekemisistä. Ihmiset jotka minut tuntee, tietää myös että tällainen mä aidosti olen 😀

 

 

No. Muutaman päivän sulatellessani tällaista tökeröä käytöstä, ajattelin kuitenkin kirjoittaa ihan yleisesti tästä aiheesta.

Tää ’massan suosima fitness -paska’ ei mun mielestä ole millään tavalla negatiivinen asia, vaikka kyseinen kommentti saa sen sellaiselta kuulostamaan. Mulle tämä ’fitness-elämä’ , jos joku sitä siksi haluaa kutsua, ei tarkoita ruoan punnitsemista, lihasten pullistelua, pinnallisuutta tai ulkonäkökeskeisyyttä, vaan mulle se merkitsee hyvinvointia. Niin omassa siviilielämässä, kuin työssäni, jota teen Fitnessmalli-organisaation nimissä. Tämä on mulle elämäntapa, joka vaalii hyviä ja terveellisiä arvoja. Mua todella KIINNOSTAA liikunta, ravinto, terveys, vitamiinit, ihmisen hormonit, anatomia, stressin hallinta, jaksaminen, mielen hyvinvointi ja kaikissa näissä asioissa kehittyminen. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän nuo asiat ovat mua alkaneet kiinnostamaan ja sitä enemmän olen halunnut niihin panostaa. Mä todella HALUAN olla päivä päivältä parempi ihminen, vaikka se typerältä kuulostaisi. Mua kiinnostaa kehittyä niin fyysisesti kuin henkisesti. Musta on hauska oppia uusia lajeja, musta oli SUPER mielenkiintoista opiskella personaltraineriksi ja mä todella HALUAN syödä aamulla puuroa ja mustikoita! 😀 Musta on todella mielenkiintoista lukea ja oppia asioita ihmismielestä ja tuoda niistä parhaat opit omaan elämään. Mulle tämä ’fitness-paska’ on paljon enemmän kuin hyvinvoiva ja kestävä keho. Se on mulle myös mielen hallintaa, asenne jolla elämään yritetään suhtautua positiivisin mielin. Ja tämä on se kokonaisuus, jota mallia haluan seuraajilleni opettaa. Musta on MIELETTÖMÄN HIENOA että ihmiset ovat alkaneet kiinnittää yhä enemmän huomioita omaan hyvinvointiin. Siihen mitä syödään, miten liikutaan, miten kehoa ravitaan, miten mieltä hoidetaan, miten kohdellaan kauniisti niin itseä kuin toisia.

 

Musta on ollut mahtavaa huomata, kuinka mun seuraajat koostuvat urheilevista nuorista ja aikuisista. Osa on myös niitä, jotka etsivät vielä sitä omaa hyvinvointia ja mä olen enemmän kuin iloinen siitä, jos voin auttaa. Tämä hyvinvoinnin muuttuminen ’trendikkääksi’ jos joku sen niin kokee, on mielestäni ihan MIELETTÖMÄN hyvä ja mahtava juttu ihan kansanterveyttä ajatellen!

 

Ja vielä siitä aitoudesta.. Kyllähän mullakin on huonoja päiviä ja huonot hetkeni. Kyllä minäkin epäonnistun, petyn, itken ja suren. Ne on kuitenkin sellaisia asioita, jotka olen linjannut somestani pois. Mä näen ihan tarpeeksi pahaa uutisissa, eikä se ole epäaitoutta etten mä jaa niitä asioitani somessa. Se on vastuullisuutta siitä, minkälaista energiaa minä haluan omissa sosiaalisen median kanavissani muille välittää ja se on omaa yksityisyyden suojaa.

 

 

Mä melkein voisin taata, että mikäli tämän ikävän kommentin kirjoittaja olisi itsekin hurahtanut tällaiseen elämäntapaan, millaisessa minä elän, luulen ettei hänelläkään olisi enää tarvetta kommentoida toisten profiileihin hävyttömyyksiä. Luulen, että hänkin kokisi maailman edes hieman kauniimpana ja toiset ihmiset enemmin hyvänä kuin pahana, ystävällisyyden ja toisten kannustamisen vahvuutena, ei uhkana.

Mä aion nyt ja jatkossakin jatkaa eloani tässä ’fitness-maailmassani’. Minulle se on vain minun elämää, jossa saan toteuttaa omia mielenkiinnon kohteitani ja vieläpä sen lisäksi inspiroida niillä muita ja jakaa vinkkejä tälle hyvinvointia janoavalle kansalle! Ja elää sata vuotiaaksi. Mieletöntä! 😀

Se on usein niin, että ihmiset, jotka arvostelevat sinua tai ovat sulle tylyjä, heillä on itsellään paha olla. He ovat vielä kovin keskeneräisiä omassa elämässään, eikä heillä ole eväitä tai taitoja käyttäytyä millään muulla tavalla. Mä toivon että tällaisetkin ihmiset saavat joskus kipinän itsensä kehittämiseen ja oppisivat siihen, että ihminen on omien tekojensa ja sanojensa summa. Me omalla esimerkillämme ja teoillamme opetamme tulevalle sukupolvelle, miten toisia kohdellaan ja haluammeko me murskata ja polkea vai nostaa toisiamme ylemmäksi <3

 

 

 

Rakkautta kaikkien päivään <3

 

-ANNAKOO

 

 

Löydät minut myös:

ig: anna.korhonen

snapchat: anna.korhonen

facebook: ANNAKOO.BLOGI

2 Comments
  1. Niin asiaa Anna, onneksi tuollaiset ajattelijat voi unohtaa oman onnensa nojaan! <3 Tämän innoittamana haastoin sut #maistuvamaailma -haasteeseen, johon voit vaikka avata onko sulla reissuilla tuo "fitnesspaska" mukana ja näkyykö se esimerkiksi ruokapuolella. 😉

    http://www.rantapallo.fi/aurinkorasvaajaaloeveeraa/2018/03/21/maistuva-maailma-srilankalainen-ruoka-on-namia/

    • Anna Koo 6 vuotta ago
      Reply

      Kiitos veera, pitääkin pitää tämä haaste mielessä seuraavan reissun aikana 🙂

Leave a Comment

Your email address will not be published.

You may like