single-image

Luonnonkosmetiikka ja kemikaalikoktailissa kasvanut vauva.

Olen aina ollut kosmetiikan suurkuluttaja, mutta vasta lapsen saatuani olen herännyt siihen, millaisessa kemikaalikoktailissa elämme. Luonnonkosmetiikka on alkanut kiinnostamaan ihan eri tavalla ja harmikseni en tajunnut ajatella asiaa sen tarkemmin jo raskausaikana. Tuntuu, että lapseni on kasvanut hirveässä kemikaalikoktailissa, enkä ole osannut asiaa edes ajatella.

Eräs päivä huomasin vauvani poskessa kimalletta. Meikkini oli tarttunut halaillessa hänen ihoonsa. Toisena päivänä mietin, miksi poika haisee kukkasille. Tuttava -tädin sylistä oli tarttunut ihana parfyymin tuoksu vauvan vaatteisiin. Imettäessäni lastani tuntuu hänen kädet aina osuvan kainaloni ihoon, josta deodorantin kemikaalit tarttuvat pieniin käsiin. Seuraavaksi kädet menevät tietenkin vauvan omaan suuhun… Tuntuu kammottavalta. Kaikki ne kemikaalit menevät myös. Olen lukenut deodorantin kemikaalien aiheuttavan mm. syöpää.

Nämä hetket saivat minut kiinnostumaan luonnonkosmetiikasta. Ja vaikka sanon näin, olen aiheen parissa vielä TÄYSIN amatööri, joten en osaa ohjata asiassa muita 😀 Tiedän vain sen, että haluan ainakin YRITTÄÄ valita jatkossa paremmin. Ja tarkoitan nimenomaan päivittäistä kosmetiikkaa. En ole vielä niin innokas, että yrittäisin elää täysin kemikaalitonta elämää, mutta jos löytäisin toimivat tuotteet ihon ja hiusten päivittäiseen hoitoon, olisin enemmän, kuin tyytyväinen. Eniten hirvittää ajatus siitä, että en osannut ajatella asiaa sen enempää silloin, kun pieni poikani vielä asusti masussani ja meillä oli yhteinen verenkierto. No, jatkossa toimin viisaammin ja menneisyyttä kun ei voi muuttaa, on sitä turha harmitella. Siitä voi kuitenkin oppia.

 

Hän on minun kaikkeni <3

 

Instagramissani on valtava määrä tosi ihania ja aktiivisia seuraajia ja meillä on tapana jakaa toisillemme vinkkejä suuntaan jos toiseenkin. Jälleen sain sieltä pyytämällä läjäpäin vinkkejä luonnonkosmetiikka-tuotteisiin. Lupasin jakaa ne myös täällä blogin puolella, joten seuraavaksi luvassa seuraajieni suosituimmat luonnonkosmetiikka-brändit.

TOP 3 LUONNONKOSMETIIKKA TUOTTEET:

  1. MADARA. Tätä suurin osa suositteli, se oli selvästi tykätyin kaikista merkeistä. Itselläni harmillisesti on tästä merkistä yksi kokemus jonkinmoisesta mutanaamiosta, josta sain kasvoihin voimakkaan allergisen reaktion. Muuten en ole brändin tuotteita kokeillut, mutta ehkä annan sille toisen mahdollisuuden. Madaralta suositeltiin erityisesti SOS -merkkistä sarjaa, jossa kuulemma hoitoainekkin olisi toimiva. Madaran hinta on hieman markettikosmetiikkaa kalliimpi, mutta ihan kohtuuhintainen silti 🙂 Plussana kauniit purkit ja purnukat 😀
  2. MOSSA. Tämä oli heti Madaran jälkeen selvästi toinen tykätyimmistä. Merkki sai erityisesti kehuja hyvistä ja neutraaleista tuoksuista, joita harvoissa luonnonkosmetiikoissa löytyy. Tätä voisin myös testata, tai ainakin käydä tuoksuttelemassa.
  3. URTEKRAM. Tästä merkistä kehuttiin etenkin hinta-laatu suhdetta ja tuotetta myydään siis hyvinvarustelluissa marketeissa. Itselläni on tästä merkistä käytössä rasva ja shampoo sekä testissä deodorantti. Hoitoaineelle en valitettavasti voi antaa kehuja, se ei toiminut minulla lainkaan.

Lisäksi joukosta nousi seuraavat merkit: Boho, Flow, Organic shop, Murumuru sekä Weleda. Merkkejä oli ja vaikka kuinka, mutta kaikkia varmasti turha tässä luetella 🙂 Tässä ainoastaan siis minun seuraajieni mielestä suosituimmat. Joukosta nousi myös kaksi blogia, jotka käsittelevät aihetta enemmän: Miia Ezen suosii luonnonkosmetiikan meikkejä sekä Katja Kokko ihon hoidollista luonnonkosmetiikka. Nuo kannattaa varmasti vilkaista, mikäli aihe enemmän kiinnostaa. Itse aion myös näitä lukaista.

Asiaan sivuten olen myös aloittanut kasvattamaan omaa hiusväriäni takaisin 😀 Kauhulla odotan tumman juuren kasvua ja saa nähdä, millainen väri sieltä todellisuudessa sitten kasvaa. Lapsena minulla oli tosi vaalea tukka, mutta nyt raskauden jälkeen juuri näyttää hyvinkin tummalta. Aion jatkossa ottaa vain raitoja, sillä hiusvärit, jos jotkut sisältävät myrkkyjä. Tästä oman värin kasvatuksesta tulen jatkossa kertomaan enemmän, kun selviää miten projekti etenee 😀

 

 

 

Oletko sinä käyttänyt luonnonkosmetiikka? Jos sulla on vinkata joku hyvä merkki tai super toimiva tuote, jätä ihmeessä kommentti kommenttiboksiin <3

Pienin askelin kohti parempia valintoja.

-ANNA

 

Löydät minut myös:

ig: annaelinaoinonen

facebook: annaelinaoinonen

 

 

7 Comments
  1. Saila 5 vuotta ago
    Reply

    Suosittelen tosi paljon tuota hiusten värjäämisen lopettamista! Itse värjäsin hiuksia monia vuosia vaaleaksi (olin nuorena siis luonnostaankin vaaleahiuksinen), mutta päätin jättää värjäyksen noin 4-5 vuotta sitten. Olen ollut niin tyytyväinen! Tuntuu että olen saanut luonnollisen ”liukuvärin” ja raidat hiuksiini, sillä päällimmäiset hiukseni ovat yllättävän vaaleat, ja alta hiukset ovat toki tummemmat. Olen positiivisesti yllättynyt miten kivat hiukset voivat olla luonnostaan. Moni on kysynyt olenko ottanut kampaajalla raitoja, mutta voin todeta että ne ovat minun omat luonnolliset hiukseni ? Ja toki kesällä aurinko vaalentaa hiuksia pakostakin.. Mutta ihana tunne ainakin itsellä ettei tarvitse niitä määriä kemikaaleja laittaa enää päähäni. ? Toki hiusten luonnollinen väri on aina yksilöllistä, mutta iso suositus täältä, voit yllättyä miten kivat hiuksesi ovat luonnostaan!
    Jään mielelläni kuulemaan lisää hiusprojektistasi?

    • Anna Koo 5 vuotta ago
      Reply

      Hei mahtavaa, että sulla hyvät kokemukset 🙂 Mulla suunnitteilla ainakin näin aluksi kasvattaa juuri ja laittaa siihen raidat päälle, mutta mullakin nuorena ollut luonnostaan tosi vaaleat hiukset, niin saa nähdä mitä sieltä alta paljastuu 🙂

    • Anna Koo 4 vuotta ago
      Reply

      Hei tosi kiva kuulla! 🙂 Mulla hiukset tällä hetkellä aika järkyttävän näköiset, sillä juurta on kasvatettu jo pitkään ja otettu raitoja sitä haalistamaan, mutta nyt tämä kotona oleminen on poistanut kampaamokäynnit ja oma tumma väri puskee juuresta 😀 Mutta ehdottomasti toisen raskauden ( jos sellainen tulee) ajan olen värjäämättä hiuksia päänahkaa myöten, vaan vaihdan raidoitukseen 🙂

  2. Necaky 5 vuotta ago
    Reply

    Heippa!
    Itse oon myös pikkuhiljaa ruvennut vaihtamaan luonnonkosmetiikkaan tuotteita ja yksi merkki on noussut itselle lemppariksi ja se on Evolve. Kantsii kokeilla ainakin tuota Glow kuorinta naamiota ja kosteuttavaa seerumia jos sellaisia tykkää käyttää 🙂 toki onhan noilla hintaa jonkin verran, mutta ei mun mielestä pahimmasta päästä. Ja ite käytän ihan puhdasta kookosöljyä esim. Kasvojen puhdistukseen ja itsellä toimii tosi hyvin. Minulla kans esikoinen syntynyt kesäkuussa ja herännyt moneen asiaan ja just tähän mitä kaikkia myrkkyjä sitä pumppaakaan itseensä..jännä miten sitä välittää nyt ihan eri tavalla tietyistä asioista 🙂 mukavaa loppukesää sinulle!

    • Anna Koo 5 vuotta ago
      Reply

      Hei kiitos vinkistä! Seerumit ovat ihan mun suosikkeja, täytyy laittaa tämä testiin 🙂 Ja tuo on niin totta, että vasta nyt lapsen myötä on alkanut miettimään paljon laajemmin asioita, kun ennen oli vastuussa vain itsestään 😀 Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

    • Anna Koo 4 vuotta ago
      Reply

      Tuo on totta 🙂 Minäkin olen herännyt näihin kosmetiikan tutkimisiin vaista nyt lapsen saamisen jälkeen. Olen lopulta monen ja MONEN tuotteen testailun jälkeen päätynyt käyttämään Ekopharaman suomalaista luonnonkosmetiikkaa 🙂 Se onkin super hyvä juttu varsinkin tällaisina aikoina 🙂

  3. […] verenkiertoni on vielä sikiön kanssa yhteinen <3 Voit lukea ensimmäisestä havahtumisestani täältä. Olen testannut luonnonkosmetiikkaa tuosta saakka, päätyen kuitenkin aina palaamaan osittain […]

Leave a Comment

Your email address will not be published.

You may like